Monday, October 23, 2006


Keskiviikko 11.10.2006

Syksyn lehdet...

Pitkästä aikaa tässä blogilla. Tämä kirjanpito jokaisen kuvan jälkeen on aika lailla mahdoton tehtävä; kun kuva on saatu lähtemään, paukut ovat vähissä ja kehto kutsuu. Yleensä on niin.
Nyt, Anna Politkovskajan murhan jälkeen tuli blogikin mieleen. En tehnyt kuvaa aiheesta heti murhan jälkeen. Yleensä aiheen sulattelu vaatii aikansa. Tänään hänet haudattiin. Luin netistä juttuja hänestä, hänen työstään, en voinut olla piirtämättä kuvaa tapauksesta. Sanomalehtien Liiton piikkilankaseppele lehdessä aamulla pysäytti. Sananvapaus on arvokas asia. Tuon vapauden ansiosta voin tehdä työtä kuten moni muukin maassa, missä asiat ovat suht koht kohdallaan. Sopivasti sekaisin kuitenkin aiheiden löytymisen kannalta...heh...

Onneksi maailma ei ole vielä valmis.

Lauantai 5.8.2006

Tuijottelua ja miettimistä!

Joskus ajatus kuvaan lähtee jostain hahmosta, jonka on sutannut paperille; sitä tuijottamalla ja antamalla sen toimia. Niin kävi tänäänkin. Piirsin tyypin paperille ja jäin toljottamaan sitä, kohta ajatus kuvaksi alkoi muodostua.

Muistan kuulleeni, että kun Kunnakselta kysyttiin Turun Sanomissa hänen mennessään työhuoneeseensa, että mitä aiot tehdä, Kunnas vastasi: 'Piirrän ja katson mitä tulee.' Noin se usein on: piirros syntyy sattumanvaraisesti, analyyttisloogisia polkuja ei ole, siksi kaavaa kuvan tekemiseen ei voi löytää.

Vaikka sen soisi joskus löytävänsä.

Lauantai 27.5.2006

Yhtä Lordia!

Eläköön Lordi ja viisuvoitto!... Mutta mitenpä noista kuvia teet?
Tässä työssähän etsitään paradokseja ja epäkohtia yhteiskunnassa, sehän on pilakuvantekijän missio.Pelkällä hehkutuksella ei kuvia synny, mutta nyt niitä on pitänyt tehdä. Mielet ja palstat on vallannut Lordi, ei sitä voi ohittaa kuvissakaan. Viisuvoitto on niin lähellä ettei lordimanian vaikutuksia vielä näe; luulen että lordius tulee näkymään kaikessa suomalaisuudessa hyvin pitkään, pilakuvissanikin.

Mielelläni niitä teen!

Torstai 20.4.2006

Maassa kaikki hyvin!

Viime aikojen aihe- ja ideajahdissa, ajatus perinteisestä "poliittisesta pilapiirtämisestä" on muuttunut enemmän ja enemmän. Politiikka ja päätöksenteko ei ole kiinnostava uutisaihe enää. Ehkä tunne vaikutusmahdollisuuksista on vähentynyt niin, että valtakirja on suosiolla luovutettu...jonnekin.
Nyt tanssitaan tähtien kanssa, sisustetaan unelmakämppiä ja baareillaan - tiputellaan äänestämällä muita kuin kansanedustajia ja päättäjiämme. Vaikka kuinka haluaisin ja näkisin markkinaraon tuossa tämän päivän elämän viihteellistymisessä, en voisi kuvitella tekeväni kuviani pelkästään trendien ilmentymistä. En.

Haikeana kaipaan sitä entisenlaista poliittista vääntöä, niitä ylilyöntejä ja mokia.

Lauantai 8.4.2006

Tietsikkarenki.

Minulla kuvan tekeminen ei ole muuttunut vuosikymmenten saatossa paljoakaan: omin aivoin aihe ja idea on haettava, omin käsin on kuva paperille tehty.
Teknologian voi valjastaa kuvien viimeistelyyn, tiettyjen rutiinien helpottamiseen ja kuvan eteenpäin saattamiseen. Tärkeää on kuitenkin että se 'käden jälki' kuvissa näkyy, se on tullut tärkeämmäksi ja tärkeämmäksi koko ajan tekniikan kehittymisen myötä. Tuo käden jäljen arvostus on lisääntynyt viime aikoina, ilahduttava asia! Mikään hiirellä piirretty viiva ei korvaa kynällä tehtyä viivaa, onpa tuo viiva kuinka rosoinen tahansa.

Tietokone ja netti ovat suuria apuja, mutta eivät ne tule koskaan määräämään mitä teemme, eivät ohjaamaan tekemisiämme, korkeintaan antamaan uusia mahdollisuuksia ajatusten välittämiseen.Tekniikka tarjoaa apua, siitä on otettava kaikki hyöty irti.

Viikon kuvat on nyt tehty. Mukavaa viikonloppua!

Perjantai 31.3.2006

Karseat hevoset.

Tänään yhteen kuvituskuvaan piti piirtää hevonen. Ulkomuistista se ei onnistunut millään. Kun hevonen juoksee, miten sen koivet taipuvat, miten sen pää on? Jotain vaikeaa eläinten piirtämisessä on, jos asiaa ei päätoimisesti harrasta. Erityisesti liikkeen ja eläimen karrikoiminen on vaikeaa, eläimestä tulee aina kökkö.

Jäin miettimään miten tuollaiset vaikeasti piirrettävät asiat vaikuttavat pilakuvien aiheiden valintaan. Ne vaikuttavat. Uutiset ja aiheet tulevat nopeasti; aina ei ole aikaa suureellisten tutkielmien tekoon, kuva on saatava valmiiksi nopeasti. Ehkäpä aiheiden valinnassa alitajunta raakkaa työläät ja vaikeat aiheet pois jo ensikättelyssä. Mieltymys tiettyjen kuvien piirtämiseen vaikuttaa tähän työhön. Se ei välttämättä ole haitta, se voi olla myöskin oivaltava rikkaus.

Hyvää viikonloppua.

Lauantai 25.3.2006

Ei helppoa aina.

"Uutisia ei ole, ne tehdään!"
Tuon slouganin kuulin taas kerran radiosta. Tänään olen taas tuskaillut piirrosaiheiden kanssa. Me piirtäjät emme voi aiheita tehdä, olemme toimittajien orjia tässä: nokimme niitä jyviä mitä meille annetaan. Kuva on tehtävä aiheesta joka on liki kaikille tuttu, aihetta ei voi onkia suurennuslasin kanssa pikku-uutisista.

Pienenä hartaana toiveena kaikkien pilapiirtäjien puolesta toivoisin, että te toimittajat uutisoisitte asiat niin että meillekin jäisi jotain purtavaa. Maassa ja maailmassa ei ole kaikki koskaan niin hyvin etteikö pientä piikin paikkaa löytyisi.

Hyvät viikonloput!

Lauantai 11.3.2006

Kynät ja paperit ja kissa.

Vaikka tämä homma onkin paljolti muuta kuin viivan tuottamista paperille, kynän ja paperin merkitys on uskomattoman suuri. Sitä omaa kynää ja paperia täytyy olla riittävästi. Ulkopuolisen on helppo sanoa: 'samahan se on millä kynällä tekee, samahan se on mille paperille piirtää'. Ei se ole niin. Kynä on 'työkaveri', sen pitää olla tuttu ja luotettava, sen pitää istua käteen, se on ajatuksen jatke, viimeinen ja ratkaiseva lenkki.

Teen nyt kuvia Faber Castellin sivellinkynällä ja olen huomannut eroja kynien laadussa, erot ovat pieniä eikä niitä huomaa muu kuin ammattikäyttäjä, ei edes valmistaja. On paljon muitakin ulkoisia tekijöitä jotka ovat tärkeitä: työpöytä, sen oikea kaltevuus, työtuoli, valaistus.

Äidyin miettimään näitä asioita kun kollegani Jari soitti eilen ja kertoi kissansa kuolemasta. Kissa oli ollut 15 vuotta Jarin vieressä, istunut näytön päällä Jarin viimeistellessä piirroksia, ollut mukana kaikessa. Menetys oli Jarille suuri.

Joskus kaikki suuri on niin pienestä kiinni.

Maanantai 6.3.2006

Lakoistakin.

Outoahan tämä on, pilapiirtäjä innostuu uutisista, jotka saavat 'normaalit' ihmiset päästelemään ärräpäitä. Näin se on ollut aina: meille huonot uutiset ovat hyviä ja hyvät uutiset huonoja. Lakot tuovat ravistelua tasaisesti kehräävään yhteiskuntaan. Kapula rattaissa saa ajattelemaan asioita, joita pidämme itsestäänselvyyksinä.

Onneksi meillä on lakko-oikeus, oman ammattini kannaltakin.
Tiistai 21.2.2006

Onneksi on urheilu!

Jos urheilussa tulee menestystä, siitä on vaikea tehdä piirroksia. Huono menestys kirvoittaa helpommin kuviin. Sen sijaan lajit joissa Suomi on hyvä, niihin voi yhdistää muita asioita ja silloin homma jotenkin toimii.

Onhan urheilussa muutakin kuin mitalit ja suoritukset, ehkä se kaikki muu onkin mielenkiintoisempaa pohdittavaa. Janne kiroili haastattelussa, Itävallan huimat temput ja DOPING etenkin. Doping on hyvä piirrosaihe: nousee uutisissa kärkeen, ei ole kuolemanvakava, se on automaattisesti heti tuomittavissa ja aiheeseen liittyy aina koomista muistamattomuutta ja tietämättömyyttä. HIPHEI! Dopingissa on myös piirtämiseen hyviä elementtejä, piikit, lääkärilaukut ja veripussit.

Onneksi on doping!

cu
Tiistai 14.2.2006

Hojo.

Joskus työpöydällä pyörii epämääräisiä luonnoksia joissa en ole päässyt eteenpäin. Yleensä alitajunta työstää ajatukset ajan kanssa; uutinen muuttuu kuvan suuntaan ja kuva uutisen suuntaan.

Kuva tuossa ylhäällä on eräs esimerkki. Aamiaispöytä, kananmuna, perääntynyt henkilö. Lintuinfluenssapelostahan tuossa on kyse, mutta en tiedä miten tuon jutun tekisin loppuun. Jari-kollegan kanssa oli joskus puhetta että kananmunasta kuuluisi aivastus, siksi kai olen tehnyt tuon luonnoksen.Pidän tuosta kuva-asetelmasta, jännitteestä kuvassa, ehkä saan jotain tekstiä kuvaan ja siinä se on. Aihehan ei heti vanhene.

Torstai 9.2.2006

Pahvisauleja ja muovipoliiseja.

En voi välttyä ajatukselta että olohuoneissamme olisi, toisessa nurkassa muovitarja ja toisessa muovipoliisi, elo kotona olisi siistiä ja lainkuuliaista. Tuli tässä mieleen, eikö osaa työttömistä voisi pukea poliisin asuun, korvausta vastaan, ilman poliisin oikeuksia tietenkin, liikkumaan ihmisten parissa luomaan turvallisuuden tunnetta ja ehkäisemään ilkivaltaa. Kyllä he muovipoliisin päihittäisivät.

Päivä täys...menox!
Keskiviikko 8.2.2006

PERR...los!

Itse olen ollut aina täystyöllistetty. Silti uutiset irtisanomisista ja työttömyydestä (maan ikuisuusongelma nro 1) koskettavat. Perloksen tapaus uusimpana, tuotannon siirto kiinamaihin, ei enteile hyvää. Suuntaus on selvä, raha ratkaisee. Kovassa kilpailutilanteessa ymmärrän yrityksiä, edes jotain on turvattava. Raha on sääli meitä.
Voimme vaikuttaa vaaleissa valitsemalla edustajiamme sinne tai tänne, mutta rahan mahdille emme voi mitään...

Elämä jatkuu kevättä odotellen.

CU!

Lauantai 4.2.2006
Kuva tuossa yllä on Turkkarin perjantain piirroksen luonnos. Laitoin sen siihen siksi, että meinaa piirros hukkua tekstiin. Yleensä pyrin tekemään kuvan mahdollisimman vähin tekstein, tuossa sitä ei voinut välttää. Idea kuvassa on se, että niiden pilakuvien julkaisussa voidaan näyttää lehteä, jossa on kuva lehdestä, jonka sivulla on kuva lehtileikkeestä...jne...epäsuoraa esittämistä, poluttamista.
Iltalehden piirros on Fortumista. Heh. Sori vaan mutta en tajua mistä ne voitot tulevat. Sähkön tukkuhinnan noususta, niin kerrottiin. Jos minä tekisin puukauhoja ja yrittäisin maksimoida voittoni, kannattaisi pistää kauhoille kunnon hinnat. Simppeliä!
Pilapiirtäjänä pitää karrikoida elämä, anteeksi sähkövirma Vortum.
Viikonloput!
CU!
Perjantai 3.2.2006

Pilakuvissa on luontevaa noudattaa Suomen puolueettomuuspolitiikkaa(?). Olisi helppoa tehdä kuva, jos olisi lupa (ja määräys) asettua jomman kumman puolelle, mutta nyt pilapiirtäjä on aika lailla aseeton. Shit.

Tein varovaisesti kuvia tästä ykkösaiheesta, Jyllands-Postenin julkaisemista pilakuvista. Asia on herättänyt aiheellista keskustelua sananvapaudesta, uskonnonvapaudesta,,,,yleensä ihmisten perusoikeuksista. Vapauksiin liittyy myös vastuu. Vapauksien varjolla ei voi tehdä mitä tahansa, jotkut joutuvat kärsimään tästä aina, aiheetta. 2.Shit.

Uskonto-eettisten asioiden yhteensovittaminen on haaste globalisoituvalle maailmalle...töitä riittää...meille kaikille.

Jatkuu taas...
Torstai 2.2.2006

Mietiskelin pitkään tekisinkö kuvan tuosta Tanskan pilakuvajutusta. Mitä enemmän asiaa mietin, sitä mutkikkaammaksi sen sain. Kysehän ei ole yksittäisten pilakuvien vaikutuksesta, nyt nämä kuvat toimivat jo viritetyn pommin laukaisijana. En tiedä miksi kuvasarja teetettiin, tuskinpa tarkoitus oli lukijoiden hauskuuttaminen, tuskinpa tarkoitus oli testata sananvapautta, motiivien täytyy olla syvemmällä.
Kuvaa tehdessä ensimmäinen vaihe on löytää oikea näkökulma asiaan. Tässä tilanteessa se ei ole helppo. On vaikea löytää syyllistä, yhtä vaikea on ryhtyä puolustamaan syytöntä. On seurattava miten tilanne kehittyy...

Vallankäyttäjiä saa pilkata, se on oikeutemme. Rauhan aikana pilkka on kevyttä ja hauskaa, sotien aikana kuvat valjastuvat propagandistisiksi; ne ovat aseita muiden aseiden joukossa.

CU!


Tiistai 31.1.2006


Halosta päähän.

Nuppiin ei nyt mahdu (vielä tänään) muita käsiteltäviä asioita kuin vaalit. Niistä tein pari kuvaa. Mitäs hyvää näistä vaaleista jäi minulle piirtäjälle? No, ehkä pientä piirrettävää säpinää poliittisesta elämästä: Nato-kysymys, porvariyhteistyö ->oikeisto-vasemmisto-jako, hallituskuviot.
Vaikka elämä onkin kaikkea muuta kuin politiikkaa, poliittiset aiheet ovat aina mielenkiintoista piirrettävää. Teen mielelläni myös kuvia arkipäivän pienistä asioista, mutta politiikassa on paljon piirtäjälle maukkaita elementtejä: valta, raha, arvot, päättäjän ja kansalaisen ikuinen dialogi...

Päätän päiväni menemällä nukkumaan nyt. Takautuvat hyvän yön toivotukset!


Perjantai 27.1.2006


Tässä heti kollegiaaliset kiitokset Elsilän Jarille noista eilen tekemäni piirroksen rohkaisevista kommenteista: "Hyvä!" "Paras aikoihin!" "Olen kateellinen!" ... Sarkasmia, kollegan pystyssä pitämistä, silkkaa kohteliaisuutta, ties mitä, sama se, hyvältä tuntui.

Kun teen tätä hommaa omassa kammiossani yksin enkä paljon liiku maisemissa, palaute on aika vähäistä ja olen tottunut siihen. Ammoin Uuden Suomen / Iltalehden päätoimittaja Koroma sanoikin: " Jos moitteita ei tule, silloin palaute on hyvää." Ehkäpä työsuhteen jatkuminen riittää tänä päivänä jo hyväksi palautteeksi. Tak!


Enpä päässyt irti tuosta liikkuvan äänestäjän teemasta tänäänkään. Kun näin Hesarin verkkosivuilta jutun laiskasti liikkuvan taipumuksesta masennukseen, tuo 'liikkuva' sana sai minut tarraamaan aiheeseen, eikä tässä muita suuria uutisaiheita ole ollutkaan tyrkyllä...

Perjantain työt on nyt tehty, loikkaan saunaan!


Torstai 26.1.2006

Tässä piirtäessä ei ole koskaan yksin. Aina on mukana epävarmuus ideasta. Tehdessä ja miettiessä aihetta syvemmin, siihen sokeutuu. Oleellista ei enää kykene näkemään eikä aikaa asian nollaamiseen ole. Niin kävi tämän päivän kuvankin kanssa. Oli ajatusaihio josta ei enää päässyt irti: liikkuva äänestäjä ja Nato. Vääjäämättömiä tapahtumia olen kuvannut usein kansalaisella, joka menee kelkalla alas mäkeä. Tämä kuvio oli nytkin päässä, epävarmuustekijänä oli se, onko kuva kummankaan puolella, sitä mietin pitkään. Tällainen miettiminen päätyy aina siihen että kuva on jonninjoutava, se ei kerro mitään, ei ota kantaa...
Noh, täytekuvia tulee väkisin...
Mutta enivei, vaaleista tulee jännittävä...

Tiistai 24.1.2006

Hehheh+hahhah.

Millainenhan mahtaa olla hyvä pilapiirros? En tiedä sitäkään. Jokaisesta pilakuvasta (ei omista kuvista) pystyn sanomaan jotain ja pystyn arvottamaan sen jollain asteikolla, pystyn repostelemaan sen hyvät ja huonot puolet, mutta hyvän piirroksen määritelmää en osaa sanoa. Kuva on hyvä tai ei ole, sen päättää ainoa asiantuntija elikkäs lukija ihe. Nämä aatokset tulivat taas mieleen tänään kuvaa tehdessä; minulla oli selvä visio kuvasta, selvä visio mistä en päässyt enää irti, samalla oli se tuttu epävarmuus onko kuva peestä vai aasta. Jos joku sanoo ettei kuvassa ole mitään uutta eikä yllättävää, ymmärrän. Siitä huolimatta jokin kuvan ajatuksessa viehätti minua - vaalien viihteellisyyden ratkaiseva (?) osuus niinkin tärkeän henkilön kuin presidentin valinnassa.

Tämä tästä kehittyy...houp...


Sunnuntai 22.1.2006


Hellettä paossa.


Minulta on aika usein kysytty mistä ideat tulevat. Aina tuohon on yhtä vaikea vastata. En minä tiedä.
Koskaan yksikään idea ei tule 'tuosta vaan', aina on istuttava kauan paperin äärellä ennen kuin jotain alkaa tapahtua. Tekeminen vaatii aikaa, kärsivällisyyttä, hiipivää ja hyökkäävää deadlinea sekä paniikkia. Tekoprosessi noudattelee kuitenkin jonkinlaista kaavaa: luen uutiset, yleensä löytyy joku aihe mistä tietää saavansa jotain aikaan. Ok, siihen kiinni. Sanoja paperille, aiheeseen liittyviä luonnoksia paperille, kynä välillä sivuun, hillitöntä tuijotusta luonnoksiin. Tässä vaiheessa joku osa aikaansaannoksista alkaa elää, kuvasta kehittyy joku ajatuskuvio joka muotoutuu uudeksi kuvaksi. Hukkaviivan teossa olen hyvä, enkä tarkoita sudenpiirtämistä. Suttupaperia on roskikset täynnä. Piirrän varmaan turhat viivat ensin pois, jotenkin niin se menee...

Ailpiipäk sano svartsenekker.


Keskiviikko 18.1.2006


Vaalit vaalit vielä. Jos ei uutisista muuta tule, niin siitähän on kuvia väännettävä.

Pilapiirtäjänä en voi asettua kummankaan leiriin, piirrosten aiheet on etsittävä paradokseista puoluettoomasti. Herkällä korvalla kuuntelen asiantuntijoita, joiden ääni on ollutkin hyvin esillä, on ollut jos jonkin sortin tietäjää kertomassa mitä tulee tapahtumaan. Herkemmällä korvalla kuulen sen mitä kansalla, äänestäjillä, on sanottavaa. Niin on aina. Luen niin paljon kuin mahdollista - tässä tapauksessa - lehtien keskustelupalstoja mitkä liittyvät vaaleihin. 'Värit ja sävyt' kuviin tulevat sieltä.

Vuorokausi kääntyi jo keskiviikon puolelle, tiistai oli siinä: gallupeissa ja porvariyhteistyössä...CU, blogibook!


Sunnuntai 15.1.2006


Vaalien eka kierros on nyt käyty ja luvassa on mukava jatkotaisto. Jokunen (kymmeniä) aihe saattaa taas irrota Tarjan ja Saulin pariviikkoisesta. JES!

Kävin äänestämässä ja täytyy myöntää, että noihin äänestyspäätöksiin vaikuttaa jonkin verran tämä työ mitä teen. Tietysti äänestän ehdokasta jonka mahdollinen läpimeno antaisi aiheita piirroksiin. Jos pilapiirtäjät saisivat valita presidentin, ties mikä tai kuka se olisi! Pahempi kuin mustinkaan hevonen.

Tein pari kuvaa kiireellä heti vaalituloksen selvittyä. Hektistä hommaa, monta ajatusta ja ideaa joista on valittava ne helpoimmin ja nopeimmin toteutettavat.

Huomenna päivä uusi, kuvia vaalien jälkimainingeista tietty...


Perjantai 13.1.2006


Tässä näppiksellä nyt puolenyön aikaan, viiden piirroksen ja mittaamattoman hukkaviivamääräurakoinnin jälkeen.

Olen viime päivinä miettinyt työn vaihetta nimeltä 'puhtaaksipiirtäminen'. Tuo tussaamisvaihe taitaa olla jäänteitä jostain kivikaudelta, ajalta jolloin painotekniikka vaati selkeitä viivoja, mustaa ja valkoista pintaa. Puhtaaksipiirtäminen on aina kelju vaihe, siinä menettää jotain siitä mitä on saanut vangittua luonnoksiin. En tiedä miksi mutta näin on.

Toinen asia mitä olen tässä miettinyt (ideoinnin ohella) on käsite 'alkuperäinen'. Alkuperäinen piirros ei ole se valju tussattu piirros, alkuperäisempänä pidän sitä idealuonnosta missä ideanhaku on käynnissä ja samassa kuvassa se on löytynyt. Nämä kuvat ovat joko roskiksessa tai kaatopaikalla maatuneina.

Jatkan pähkäilyä...


Maanantai 9.1.2006


Reissupäivän ilta. Kävin tapaamassa mm Kunnasta ja häneltä signeeraus lapsenlapseni Mikon kirjaan. Onnistunut Hesan reissu kaikenkaikkiaan!! Tällaisen matkapäivän jälkeen kuvien teko ei aina luonnistu parhaalla mahdollisella tavalla. Kuuntelin uutisia mennentullen enkä saanut mistään kiinni. Kun pääsin työpöytäni ääreen, deadlinet olivat jo odottamassa. Tilanne ei ollut millään tavalla uusi, aina on joku työ kesken, joku asia jäänyt hoitamatta...

Vaalipiirrosväsymystä kai, yritin etsiä muita aiheita. Ilmaston lämpeneminen iski silmään, tiesin että siitä VOISI saada jotain ja tarrasin siihen. Ajattelin lumiaiheita, kuulin että Japanissa lumentulo oli tuottanut jopa nelimetrisiä lumikerroksia...mietin näitä metrimääriä tulevaisuuden Suomessa, vaakasuunnassa...


Sunnuntai 8.1.2006

Päivähän on mitä kaunein, pikku pakkasta ja auringonpaistetta. Kuitenkin nämä sunnuntait tuppaavat olemaan aina kahden piirroksen päiviä, tässä nyt katselen miten aurinko valaisee enää vain puiden latvoja.
Mistäpä muusta sitä nyt piirtää kuin vaaleista, muita tarrattavia aiheita en oikein löytänyt. Kerran vaaleissa pitää tehdä ainakin yksi piirros nukkuvasta äänestäjästä, vaikka en kannatakaan nukkumista ainakaan vaalien aikaan.

Toinen piirros minkä tein, on Ahtisaaren vaikeneminen vaaleista. Onhan tämä jotenkin outoa etteivät eks pressat ole millään tavalla mukana. Outoa ja ehkä hyväkin niin. Idea kuvaan lähti siitä että vaaleissa annetaan ääniä, nyt Mara ei anna ääntäkään,,,(Tarjalle?),,,

Skannaan kuvan vielä ja sammutan valot huoneesta.


Torstai 5.1.2006

Olen laitellut näitä sivujani vähän uusiin kuosiin. Arkistokuvat ja Inton olen korvannut nyt tällä blogikirjalla. Ehkä laitan vielä joskus laajemman arkiston piirroksistani tänne, kenties. Tätä blogikirjaa pyrin pitämään hieman paremmin ajan tasalla kuin arkistokuvia, joista tuoreimmat olivat puolentoista vuoden takaa. Ajatuksena on laittaa tähän idealuonnos päivän piirroksesta sekä ajatuksia, joita mahdollisesti on päässä liikkunut kuvaa tehdessä.

Koko eilisen päivän päässäni pyöri tuo vaalien "toinen kierros". Vaalien toista kierrosta ei näytä tulevan näillä näkymin, Tarjan toinen kuusivuotinen Mäntyniemikierros näyttää nyt todennäköiseltä. Juttelimme kollegiaalisia juttuja taas eilen illalla Jarin (Elsilä) kanssa ja kehittelimme vaalisysteemejä mielenkiintoisimmiksi. Pressanvaaleissa voisi olla kolmas 'toden sanoo -kierros' tai 'katumuskierros'. Mitä jos presidentin kuusivuotiskausi jaettaisiin vaaleissa saatujen prosenttimäärien mukaan kaikkien ehdokkaiden kesken? Jokainen ehdokas voisi olla vähän aikaa, jotkut hieman kauemman, presidenttinä. Sehän olisi oikeaa demokratiaa...
Mut nyt, käyn kiinni kynään ja nokka kohti paperia.

Oikein hyvää Loppiaisaikaa!